Enpä ole jaksanut blogia kirjoitella - syksyn päivityksistä on kulunut aikaa jo huisisti. Paljon ei olla kisailtu eikä juuri enempää reenattukaan, mutta muutama nolla syksyllä saatiin sentään plakkariin ja Fliistä tuli hyppyvalio TSAUn kisoissa lokakuussa. Lokakuun kisojen jälkeen omat jalat eivät ole olleet kunnossa ja sekin on menoa verottanut.

Joulukuussa Liipu steriloitiin ja treeniä aloiteltiin vasta tammikuun ollessa jo puolessa välissä. Jaakon ratatreenikurssilla ollaan koko kevät - yhteensä 15 kertaa! Paljon olisi treenattavaa tälle keväälle: virtuaalikoira-ohajausta, kontakteja, erityisesti keinua ja puomin alastuloa ja itsenäistä kontaktin suorittamista. Niinpä Elinan kontaktikurssille olen myös ilmoittautunut: 5 erityisesti kontaktitreeniä sisältävää koulutusta siis tulossa. Noilla ei vielä saada kuntoon, mutta jos edes intoa ja vinkkejä reeniiin saataisiin...

Viime viikonlopun kisoissa kaksi suht ok rataa. Nollaradalla voitto, vaikka kämmejä tuli aika monta. Jälkimmäisellä yksi typerä kielto, kun käänsin katseen pois koirasta kriittisellä hetkellä ennen aalle menoa.. Juuri tästä puhuttiin Janitan radanlukuluennolla! Muuten toinen rata oli parempaa ohjausta, varsinkin alussa kerkesin mukavasti pois alta :)

 :

Jasmina ohjasi hyppyradan, jossa Flii ei irronnut alun jälkeen enää minnekään... Ensi viikonloppuna TSAUlla sujuu varmasti jo paremmin.