Kuumaa, kuumaa on ollut koko viikko. On ihanaa, että kesä jatkuu vaikka itse jo töissä vietänkin päivän parhaat hetket.

Torstaina käytiin reenaamassa pientä pätkää, jossa vaikeahko keppikulma ja putkeenmeno. Tai siis Flii olisi treenannut jos ei alkukesän kauhukuvat olisi nousseet neidin mieleen lelle.gif. Meillehän kävi kesäkuuussa niin, että viereiseltä kentältä hyökkäsi koira aidan raosta Fliin kimppuun kesken radan. Ihan se kai vain leikkimistarkoituksella, mutta sitähän rataa tekevä koirani ei voinut tietää vaan pelästyi ihan sikana. Tuon tapahtuman jälkeen en ole huomannut mitään erikoista hallilla reenatessa, mutta nyt tilanne oli lähes identtinen; toisella puolella toinen koira menemässä rataa ja minä yritän jättää Fliitä paikoilleen lähtöön. Ei onnistunut, Flii kyräili vain aidan toiselle puolelle eikä suostunut jäämään paikoilleen. Teki muutaman hypyn vauhdista lähetettynä, mutta lopulta ei tullut edes luokseni vaan juoksi ovelle päin. Kiva kiva. No ulkokentällä toimi ihan normisti. Lauantaina kävinkin sitten leikittämässä hallilla, mutta nyt kun ei ketään muita ollut ei myöskään ollut niin mitään ongelmaa. Leikitin kuitenkin ja namitin paikoillaan istumisesta. Tehtiin ulkona keinua ja vähän muitakin kontakteja ja treenasin oikea-aikaista vapautusta. Fliillähän oli ongelmia Agirodussa painavan/hitaan puukeinun kanssa ja treenasin nyt nimenomaan puukeinua. Seuralla on onneksi kontakteja jo joka lähtöön: löytyy niin perinteistä puista ja myös alumiinista niin mattopinnalla kuin tartanillakin! Toki nopeudet on kalibroitu kaikkiin kisasääntöjen mukaisesti.

Sunnuntaina lähdettiin hellevarustuksessa kohti Lempäälän kisoja. Edessä oli kolme starttia ja kaikki mini-medi-maxi järjestyksessa, joten se tiesi piiiitkää päivää. Sain onneksi auton hyvään varjopaikkaan, joten telttaa ei tarvittu vaan Flii pystyi olemaan autossa kaikki väliajat. Eka rata oli Virkkalan, ihan perinteinen, yksi putki puomin alla, mutta siihenkin helppo vienti. Myöntää pitää, että jostain syystä vähän lintsailin kontakteilla mitä ei saisi kyllä koskaan tehdä...hyi. Puhdas rata kuitenkin ja nollavoitto hehheh.gif.

Toinen rata oli Sivosen ja kun se lopulta löysi muotonsa, alkoi olla jo aikas kuuma. Joku kuului sanovan, että mittarissa olisi ollut +28, tiedä häntä. Rataa tosiaan rakennettiin pitkään ja hartaasti ja muutettiin useaan otteeseen, niin että osa sai jo ihan ilmaisen virtuaaliradan harjoituksenkin... No lopulta radasta tuli oikein jouheva. Nyt tein kontaktit kunnolla. Yhdessä kohdassa ohjasin sylkkärin huonosti ja toisessa olin ihan sairaasti myöhässä persjätössä, näissä kohdin Fliin vauhti hidastui. Muutoin mentiin sopivasti ja tultiin 4. nopeimmalla nollalla maaliin hehheh.gif.

Kolmannelle varmaan kaikki ohjaajat (koiratkin?) olivat jo aika poikki. Itsellä meni alun valssit ihan persiilleen ja koira kaarteli. Puomin jälkeen otin sarjaesteen toisen hypyn niin paljon ennakkoon, että Flii pudotti ekan... Puomin kontakti super, Aalla vapautin inan liian aikaisin. Rima-vitosellakin oltiin kolmansia.  

Ihan täydellinen kisapäivä: nollavoitto ja tupla. drinkKaikki radat tuntuivat hyviltä. Flii toimii ja menee juuri sinne minne ohjaan ja on innokas. Sillä on kyllä mainio hermorakenne: ennen kisaa ja starttien välillä neiti on aivan boooring, mutta kun lähdetään radalle niin sitten kanssa lähdetään. Pitää varmaan alkaa kokeilemaan vähän hetsata sitä ennen rataa, tuleekohan vauhtia lisää sopivasti vai meneekö överiksi. Kokeillaan viikon päästä Janakkalassa Spinning.