Loukkasin häntäluuni kaatuessani muutama viikko sitten eikä olla päästy treenamaan pariin viikkoon lainkaan. Viime perjantaina koetin miltä tuntuu ja osallistuttiin kroatialaisen Alen Marekovicin treeneihin. Vähän olin pettynyt kun aiheena oli vain kontakteja ja tiukkoja käännöksiä. Kontaktien ongelmat on meillä jo tiedossa ja konstitkin, kun vaan joku treenais..  Takaakiertoja ja tiukkoja käännöksiä sen sijaan oli ihan mukava tehdä, mutta ei niissä kyllä kovin paljoa meille uutta tullut. Noh, koskaan ei voi tietää ja kun olen käynyt vuositolkulla parhaimman koutsin treeneissä, niin odotukset kouluttajalle ovat aina vähän yläkantissa.. Sain tehtyä aika mukavasti vaikka alaselkään sattuikin. Ei kuitenkaan niin paljoa ettenkö olisi päättänyt myös kisata sunnuntaina.

Medien eka rata oli Minna Räsäsen ja ryssin sen heti alkuun, kun lähdin vedättämään puomille vaikka olisi pitänyt vaan ottaa koira haltuun ja mukaan. Parasta olisi ollut lopettaa siihen, koska kaaostahan se oli loppurata sen jälkeen.
Alen Marekovic olikin sitten tehnyt seuraavaksi niin hauskan radan! Tekniikkaa ja kiemuraa riitti, oli tosi mukava rata. En käskyttänyt keinulla tarpeeksi ja siitä vitonen. Sen jälkeen oma rintamasuunta oli väärä aalle tullessa ja Liipu tuli ohi... Kolmas rata oli sama mutta käännettynä! Käskytin paremmin ja Fliihän toimi. Aalla jäi katsomaan tuomaria ja vapautin. Näitä kontaktien häiriööitä pitää ruveta nyt treenaamaan!
Nollalla maaliin ja kyläkisan voittoon

Kontaktitreenit on nyt siis asialistalla numero yksi. Häiriötä ja taaksejääntiä. Jospa kevääksi saataisiin parempaan kuntoon...