Jos viime aikoina ei olla paljoa agilityesteillä käyty tyttöjen juoksujen takia, niin viime viikolla sitten tyyli muuttui. Maanantai-illan ketteryystreenit saivat kyllä tämän ohjaajan vähän vähemmän ketteräksi, sen verran olivat jalat hapoilla seuraavat päivät. Harkattiin pakkovalsseja pareittain toisen ollessa vuorotellen koirana. Hauskaa ja tosi tehokasta. Treenattiin tasapainoa ja koordinaatiota; asteltiin maksikorkeudessa olevien aitojen yli ja  limboiltiin mediaitojen ali, ilman väliaskelia tietenkin. Konkattiin yhdellä jalalla matalia aitadrillejä ja spurttailtiin välissä. Suosittelen Janitan ketteryyskurssia kaikille, jotka kaipaavat juoksuunsa ja kääntymiseensä tehokkuutta!

Marraskuun Taikaa Tassuissa -kisat käytiin tiistaina 4.11. ATT-areenalla. Kyllä huomaa, että halli vetää kisaajia epiksiinkin, osallistujaennätys rikkoontui ja avoimeen luokkaan olisi ollut tulossa maxi-koiria enemmän kuin pystyimme ottaamaan! Kisasin Fliin kanssa avoimessa luokassa. Vähän jänskätti, koska kontaktien uusia juttuja oltiin tehty vasta sunnuntaina ekaa kertaa aidoilla kontakteilla ja silloin kyllä tyttö tuntui olevan vähän eksyksissä tekemisensä kanssa: himmaili alastuloa eikä tiennyt mitä siltä halusin. No episten rata oli helpohko ykkösluokan tasoinen mutta sisälsi onneksi kaikki kontaktit. Kepeille vientiä pohdin jo etukäteen, ja niinhän siinä kävi, että huitaisin koirani keinulle argh.gif

Sen jälkeen kaikki menikin sitten mallikkaasti, kontaktitkin olivat hyvät ja nopeat.

2050595.jpg

Keskiviikkona Jaakon treeneissä kontaktit onnistuivat myös hyvin: nenäkosketus toimii, jees! Minä en kuulemma vain osaa palkata tarpeeksi hyvin, sietää siis harjoitella sitäkin lisää. Kaikenkaikkiaan hyvät reenit taas, ihan niinkuin aina. Torstaina otin Fliin mukaan hallille vaikka Niinan treenit olikin peruttu. Rakensin omalle ryhmälleni ratatreenin, jossa teemana olivat käännökset. Harkkasin sitä Liipukan kanssa ja toimihan se meilläkin. Vain alun pakkovalssissa olin aina niin myöhässä, että kädet ovat nyt mustelmilla komentamisesta (siis koira komensi ohjaajaa hehheh.gif)... Kepeillä ei lapsi kestänyt siivekkeiden laittoa itseni ja keppien väliin vaan tuli pois ihan joka kerta. Hassua, sillä Jaakon treenissä edellisenä päivän oli putki siinä välissä ja se kestettiin hyvin, tosin palkka oli silloin odottamassa. Taas siis yksi harjoituksen aihe lisää!

Tässä rata, jossa siis pakkovalssia (hypyille 2 & 4), valssia (ennen 6 hyppyä), tiukat käännökset (9 & 10), takaakierto (13), sylkkäri (14) ja takaaleikkauksen paikka (hyppyjen 14 ja 15 välissä).

2050800.jpg

 

Perjantaina lähdettiin RiMAn kisoihin tai siis ajettiin välietappiin Forssaan yöpymään. Cee nappasi sieltä yhden nollan plakkariinsa, mutta pääasia oli, että tytöllä tuntui olevan hauskaa. Kontaktitkin olivat hyvin paketissa: kolme neljästä onnistui aivan täydellisesti.

Ensi viikonloppu kuluukin sitten aivan totaalisesti omissa kisoissa hallilla. Ennätyssuuret kisat ovat tulossa: yli 800 starttia viikonlopun aikana. Flii starttaa ekan virallisensa sunnuntaiaamuna, Ceellä on kolme rataa lauantaina.